keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sussu on ekat oikeat kisansa kisannu ja hyvin tuloksin! Luokkana siis Kl. L eli 115cm. Ensimmäinen luokka meni hyvin, yksi pudotus, sillä Sussu katseli vähän ympäristöä ja näin ollen ei oikein reagoinut esteeseen ja apuihin. Loppurata hyvin, vaikkakin rutiinia tarvitaan :) Pisteet olivat 7,7 mikä oli hyvin ensimmäiseksi tulokseksi kansallisesta luokasta :)
Toisella radalla neiti oli väsynyt ja äärimmäisen varovainen eli ylihyppäsi liikaa. Ei ottanut puomeja alas, mutta ennen nelosestettä se jäi katselemaan telttaa, jolloin rytmi meni vähän sekaisin -> paikka tuli liian lähellä -> Jättiloikka ja menetin itse tasapainoa :) Seuraavalle esteelle en päässyt ratsastamaan, kun roikuin jossain ihan muualla kuin piti.. Uuden lähestymisen jälkeen este ylittyi helposti ja loppurata meni puhtaasti.

Todella tyytyväinen olen neitiin ja hän näyttikin, että kykyä löytyy.. Tulevaisuutta odotellessa :-)

perjantai 20. huhtikuuta 2012

En oikein keksi tänne blogiin mitään kirjoiteltavaa, joten tarvii varmaan tänään napata kamera tallille ja mennä kuvailemaan vähän lähimaastoja yms :)

Ensi viikolla on aikamoinen kisaviikko edessä. Ensin Sussulla keskiviikkona estekisoihin, paikka taisi olla Harsum, jossa sitten hyppään varmaankin muutaman luokan 120cm tienoilla :) Torstaina Kerttu lähtee Veleniin starttaamaan CIC*, josta kotiudumme sunnuntaina. Maanantaina lähden ajelemaan Hildesheimiin hyppäämään Sussulla taas muutaman luokan. Luokkien korkeus päätetään sitten, kun nähdään miten keskiviikon luokat menevät. Mahdollisia luokkia on 115-125cm välillä :)

Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, olen päättänyt, että Sussu on nyt kokopäiväinen estehevonen. Se on niin varovainen, että olisi väärin viedä sitä ylihyppäilemään maastoesteitä. Koulua se joutuu kuitenkin tekemään, mutta hieman erilaisena kuin teen esimerkiksi Rockyn kanssa.
Kasvattaja on ollut tyytyväinen siihen, kuinka paljon paremmin Sussu hyppää nykyisin, kun on saanut rutiinia alle :) Se on hevonen, jonka kanssa on mukava hypätä, sillä se on erittän varovainen ja todella nopea etujaloistaan :D Ja lisäksi nyt kun se on saanut lisää itseluottamusta, radat alkavat sujumaan jouhevammin.

Kerttu teki eilen koulua Hildesheimissa ja tuntui yllättävän hyvälle! Varusteina sillä oli estesatula ja oliivikolmipala. Katsotaan ensi kerralla, jos laittaisin koulusatulan ja oliivikolmipalan. Oma istunta on koulusatulassa aina vähän ryhdikkäämpi ja se antaa paremman tuen..
Velenissä kouluratana on  1* A-ohjelma. Tämä vuosi onkin A-ohjelman vuosi, joten A-ohjelma on myös PBM-kisoissa.

Rocky parantelee itseään pikku hiljaa, mutta siitä rupeaa huomaamaan, että se turhautuu kun ei pääse töihin. On tullut vähän kiukkuisemmaksi, mutta nauttii päivisin kun pääsee sairastarhan kokoiseen laitumeen syömään :) Tammatkin innoissaa, sillä pääsevät joka päivä laitumelle laukkailemaan :D

Laittelen illemmalla varmaankin lisää kuvia ja muuta, joten tämä riittää tällä kertaa :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sussu sateisena päivänä :D
Kesäiset terveiset Saksasta!!

Ensimmäisenä voisin kertoa taas pienestä klinikkavierailusta :) Kaikki lähti siitä, että Rocky sai paniikin hevosautossa, jonka johdosta sai potkittua jalkaansa niin pahasti, että kun menin autoon katsomaan mikä sitä vaivaa niin autossa oli aikas paljon verta.. Pieni paniikkihan siinä iski päälle ja ei muutakuin tallia etsimään. Ei ennyt kuin muutama minuutti, kun löysin pienen maalaistallin. Tallilla kukaan ei puhunut englantia, joten oli hieman vaikea selittää asiaani, mutta saimme hevoset autosta ulos ja nämä kiltit ihmiset auttoivat heti putsaamaan haavaa.
Talliin tuli sitten 87- vuotias nainen, joka alkoi puhumaan sujuvaa englantia! Mahtavaa! Hän kysyi mikä hätänä, haluaisinko eläinlääkärin paikalle ja kertoi, että voisin jättää toiset hevoset talliin siksi aikaa kun tämä toinen on klinikalla. Ute ja Oliver saapuivat tallille ja pian heidän jälkeensä tuli ell. Hän katsoi haavaa, putsasi sen ja totesi, että hevonen tarvitsee viedä klinikalle rtg-kuvattavaksi, jotta nähdään onko ruununrajassa oleva haava niveleen asti ja ovatko luut ehjiä.
Klinikalla selvisi, että luut ovat ehjät ja vältyimme juuri ja juuri siltä, että haava olisi ollut niveleen asti. Joten jalka laitettiin pakettiin ja Rocky jäi klinikalle muutamaksi päiväksi, jotta haavaa voitaisiin tarkkailla. Tänään ell. kävi tallilla ja totesi, että haava on lähtenyt paranemaan hyvin ja hevosen tarvitsee olla levossa varmaan vielä n 2-3 viikkoa.








Tämän tapahtuman johdosta jouduin perumaan molepien hevosten osalta Kamp-Lintfortin kisan. Mutta menen Veleniin kuun viimeisenä viikonloppuna starttaamaan CIC* Kertulla. Ja 25. päivä ja 30. päivä Sussulla on estekisoja, luokkina jotain 110-125cm väliltä :)


Tammojen puoliveli :)
Huomenna on suuntana Hildesheim ja pientä kouluvääntöä!  Susie onkin nyt pääasissa estehevonen ja Kertun kohtalo selvinnee PBM-kisojen jälkeen :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Saksan kuulumisia

Hei vain kaikille!
Tähän postaukseen en nyt valitettavasti saa kuvia, kun en ole omalla koneellani. Ehkä sitten seuraavaan :) Elämä täällä on lähtenyt hyvin käyntiin ja maastoestetreenitkin on nyt korkattu :) Kisakausi alkaa lauantaina ja kova into on!! Tallissa missä olen on lähinnä siitostammoja, nuoria hevosia ja muutama pieni varsa. Toinen varsoista on Kertun ja Sussun pikkuveli jonka emä on Pinta Marie ja isä Diarado :)
Maastoesteitä treenailin http://www.lewitzer.de/index.htm täällä :) Kuten kuvista näkyy, paikka on hieno ja siellä on monipuoliset esteet! Molemmat hevoset (K ja R) olivat todella hyviä ratsastaa!!

En nyt ehdi kirjoittaa enempää, mutta joku päivä tulossa tietopläjäys!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Lukio ja kirjoitukset ovat nyt takana, joten nyt on syytä olla iloinen :) Aineet lähtivät ihan hyvillä pisteillä, joten toivotaan etteivat siitä tippuisi!

Torstaina on vuorossa muutto Saksaan ja nyt on hirmu pakkaaminen ettei mitään jäisi kyydistä. Parhaani mukaan yritän saada Saksasta bloggailtua ja laiteltua kuvia. Matka suuntautuu siis Alfeldiin, jossa olen tämän kauden ajan. Ensimmäiset kisat ovatkin sitten 13-15.4 Kamp-Lintfortissa, jossa starttaan Kertulla ja Rockylla CIC1*.