keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Työt on saatu nyt alkuun ja mukavaa on ollut!

Olen siis tällä hetkellä Munsterissa, Saksassa(Nadine Marzahl  & Marco Krüger) joten päivitykset saattavat olla hieman vähäisiä välillä :)

Strzegomissa olimme siis juhannuksena ja epäonnekseni Rocky astui kiveen 50m ennen koulurataa ja kisa oli sitten siinä. Hevonen rupesi ontumaan ja minä jäin sitten apujoukkoihin loppukisan ajaksi :) Mutta sain paljon oppia, kun kävelin 3* maastorataa ja katselin muiden suorituksia.

Tällä hetkellä hevosen tilanne näyttää hyvälle ja treeniin pitäisi päästä vkln aikana! Kertun kanssa olimmekin jo Luhmülenissa treenailemassa maastoesteitä ja ongelmia ei ollut missään. Se teki sunken roadit, kapeat, vedet, haudat yms helposti :) Olen päässyt myös ratsastamaan päivittäin noin 4 nuorta hevosta ja onpa mukava saada uusia kokemuksia!

Huomenna lähdemme kohti nuorten hevosten maastokisoja, pääsen hieman hoitamaan ja auttamaan :)

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Huomenna aamulla alkaa muutaman kuukauden reissu kohti Saksaa :)
Tässä vielä pakkaillaan ja väsy hieman rupeaa painamaan päälle. Hevoset ovat tallissa valmiina matkaan, aamulla muutamat tavarat niiltä autoon.

Tällä kertaa joutuu itse nousemaan kuskin paikalle, kun tuli tuo kuorma-auto inssi läpäistyä :)

Yritän parhaani mukaan päivitellä tänne asioita, joten näkemisiin!!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Taitaa olla hyvin huvittava näky, kun taluttelen hevosia tuolla kuin koiria.. Ainakin ohi ajavien autoilijoiden ilmeistä päätellen :) Mutta hevoset ovat palautuneet hyvin Keravan kisasta, vaikka Rocky muutaman kolhun saikin riehuessaan hevosautossa..

Huomenna olisi vuorossa kouluratsastusta ja hevosten rokotus lähipäivinä :)

Videoita yritän ehtiä laittamaan huomenna (Lapinlahden treenit + Kerava)

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Nyt on kotiuduttu Keravan kenttäkisoista! Näin paljon ystäviä ja tuttuja, mieli koheni oikein kunnolla :)

Menin molemmilla hevosilla CNC*. Kouluohjelmana oli tällä kertaa A-merkin kouluohjelma, jonka opettelemisessa tuli hieman kiire.. Mutta  muistin molemmilla hevosilla ohjelman :) Kertun kanssa koulu ei sujunut oikein ollenkaan, se rikkoi lähes kaiken ja teki kaiken maailman jänisloikkia, ollen jopa pahempi kuin Tervon kouluradalla. Tulokseksi odotin alle 50% tulosta, sillä se ei suorittanut mitään oikein kunnolla. Saimme kuitenkin 54,81%, joka ei kyllä vastannut mielestäni rataa..
Rocky oli oma itsensä ja teki tasaisen suorituksen, johon lukeutui yksi väärä laukannosto. Kaikesta huolimatta se sai vain 54,01%, jollaisia emme ole ikinä saaneet. Vaikka rata ei ollut parhaimpiamme, mielestäni se oli perustasoamme.

Rataesteillä hyppäsin ensin Rockylla. Se oli hieman löysä kuumasta säästä ja otti ensimmäisen esteen alas, mutta heräsi sen jälkeen hetkeksi. Toiselle suhteutetulle toin sen huonosti, josta tuli toinen puomi alas. Mutta kolmoissarja sujui taas moitteetta :)
Kertun kanssa lainasin taas kuolainta Korhosen Anniinalta ja rata meni hienosti nollilla :) Rupeaa olemaan sellaista rutiinia esteradoille, että nollia rupeaa tulemaan :)

Maastossa starttasin ensin Kertulla, joka tuntui jo verryttelyssä hyvälle. Radalle lähdettäessä, se tuntui vain entistä paremmalle ja oli todella hyvin avuilla sekä kuunteli hyvin. Missään esteellä se ei tuntunut huonolle, se teki kapeat, veden, isot pöydät yms hyvin! Ainut pieni haitta oli, kun meidät pysäytettiin radalla, kun yhden esteet alastulo piti tarkastaa. Mutta tulipahan treenattua sitäkin! :) Tein radan todella huolella ja rennosti, kaikesta huolimatta yliaikaa tuli vain 8s! :)
Rockyn kanssa oli verkassa taas pienoisia kuumumisongelmia, joten jo silloin päätin ettei se saa päästä kertaakaan radalla vauhtiin. Tämän päätöksen johdosta tuloksena oli rento, rauhallinen ja hyvä rata! Yliaikaa tuli 20s, mutta oli sen arvoista! :)

Lopputuloksissa Kerttu oli sijalla 5. eli ensimmäinen ei sijoittunut ja Rocky oli 10.

Nyt Kertulla yksi kvaali kahdesta ja kansainväliset kisakentät häämöttävät :)

Loppuun vielä iso kiitos KERRAn porukalle ja Simo Leppäselle hienoista ja onnistuneista kisoista! Kiitos myös kaikille tutuille hyvästä fiiliksestä! :)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Tällä hetkellä mieli on aika synkkä.. Kysyin liitolta päätöstä EM-kisoihin lähettämisestä ja vastauksena tuli, että ei lähetetä.

Kiitos kaikille tukijoille ja kannustajille, nyt yritetään kerätä voimia ja jatkaa eteenpäin. Kvaalit saatiin hankittua viime vuonna Stora Wäsbystä (CCI* - 63,6 3. sija mm. Ruotsin junioreiden mestaruusluokka.)

Töitä teimme kaksi vuotta tämän kisan eteen ja olemme saaneet mitä mahtavimpia kokemuksia valmistautuessamme. On tullut nuorten Suomenmestaruus kultaa ja Pressiloimenkin ansaitsimme.

Joten vielä kerran kiitos ja kumarrus tukijoille, kannustajille ja myös blogin lukijoille, näin vain sattui tapahtumaan.

Lotta & Rocky kiittävät!
Keskiviikkona olinkin sitten Sannan estetreenissä Kertulla ja tuli kokeiltua muutamat kuolaimet, näin vaihteeksi :) Kerttu oli lötkö ja tuntui, että oma pohje ei toiminut alkutunnista ollenkaan! Teimme kavalettitehtäviä, joissa huomasi jo sileällä tutuksi tulleen ongelman eli hän kaatuu oikean pohkeen päälle eikä suostu taipumaan kunnolla. Mutta esteet sujuvat tutun hyvin, hyppy on hyvä, vaikkakin paikat tulivat hieman kaukaa aluksi. Viimeisillä radoilla Kerttu tuntui ihan hyvälle ja sain omaa pohjetta jo hieman paremmin kiinni :)

Rockyn kanssa teimme kouluharjoituksia ja haimme rentoutta, rentoutta ja rentoutta. Voi olla vaikeaa saada hevonen eteen-alas oikeasti! Rocky oli myöskin aivan vetelä, sää on tehnyt tehtävänsä :) Mutta myös tämä rentoutuminen ja ratsastus rupesi luonnistumaan, hevonen oli ainakin tyytyväinen :)

Tässä suunnitelmissa huomiselle Sannan estetunti Rockylla ja Sanna ratsastaa aluksi Kerttua, jonka jälkeen pidämme pienen koulutunnin. Tekemistä riittää, sillä kuorma-auto korttia suoritan tässä ja aamulla olisi taas ajotunti sekä mahdollisesti kirjallinen koe!

Tässä järjestelyt menossa myös ensi viikon lauantaita varten, jollain kuorma-auton nokka lähtee kohti Saksaa! Ensin kohteena on Marco Krügerin ja Nadine Marzahlin talli, jonne jätän Kertun heidän ratsastettavakseen Puolan Strzegomin kisan ajaksi. Strzegomiin suuntaamme Rockyn kanssa starttaamaan CIC* ja sieltä palaamme takaisin Marcolle ja Nadinelle, jonne jään töihin ja treenaamaan. Tarkoituksena olisi päästä starttaamaan Rockylla heinäkuussa PBM-kisoissa Tanskassa, jonka jälkeen palaisin Saksaan.

Joten hyvältä näyttää, mutta töitä riittää! :)

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Maajoukkuetreenit ja kouluratsastusta

Anteeksi etten ole kirjoittanut taas hetkeen!

Pääsimme hyvin perille Purolaan ja mukava oli päästä näkemään tuttuja :)
Maanantaina treenit alkoivat kello 16 ja ensimmäisenä oli vuorossa Rockyn rataestetreeni, jonka piti Piia. Aloitimme puomilla, jota teimme ensin ravissa ja sitten laukassa molempiin suuntiin. Haimme vain rytmiä ja tasapainoa. Tämän jälkeen teimme puomi-pysty-puomi tehtävää, johon pian lisättiin linjassa puomi-okseri-puomi tehtävä. Rocky tuntui olevan koko ajan hieman pohkeen takana, joten esteelle lähestyminen oli vaikeaa. Jäin monessa hypyssä jälkeen ja ei oikein tuntunut sujuvan. Teimme lisäksi kolmoissarjaa sekä vesimattoa. Lopputunnista tuli muutama hyvänoloinen hyppy, kun teimme rataa.
Seuraavaksi kävin vaihtamassa Rockylle kouluvarusteet ja suuntasimme Sepon koulutunnille. Koulutunnilla sain hyviä vinkkejä, miten saada Rocky rennoksi. Seppo antoi myös hyviä vinkkejä oman käden rentouden löytämiselle. Teimme avoja, joiden aikana hain omiin käsiin rentoutta ja hevosen raviin eteenpäinpyrkimystä. Hevonen tuntui hyvältä ja saimme Sepolta kehuja.

Seuraavaksi jatkoin klo 19 Kertulla Piian estetunnille. Lainasin Korhosen Anniinalta suoraa kumipelhamia sille kokeiltavaksi ja se sopikin sille :) Teimme samoja tehtäviä kuin Rockyn kanssa, tosin hieman korkeampana. Hevonen tuntui hyvälle ja teki hyviä hyppyjä! Piia kehui sitä ja sanoi, että taitaa se olla ihan kyvykäs hevonen :) Estetunnin jälkeen matka jatkui jälleen Sepon koulutunnille, jossa lähimme Seppo halusi nähdä miten Kerttu toimii nyt verrattuna alkuvuoteen. Kehuja saimme myös sieltä, oli kuulemma parempi kuin Ypäjällä :)

Tiistai aamuna kello 9 oli vuorossa Kertun maastoestetunti. Meillä oli ongelmia hieman haudalla, mutta hän rupesi tekemään sitäkin tunnin edetessä rennosti :) Se hyppäsi ihan hyvin ja olin tyytyväinen.
Rocky teki Sepon koulutunnin klo 11 ja meni samoin kuin edellisenä päivänä :) Maastoestetunti Rockylla oli klo 13 ja se oli hieman huono, kuolaimen kanssa ei oikein toiminut yhteistyö noin treeneissä, joten Piia käski kokeilla toisia kuolaimia :)

MAASTOESTEVALMENNUKSISTA VIDEOT TULOSSA!!

Viime viikon lähinnä maastoilin ja lauantaina hevosilla olikin vapaapäivä. Sunnuntaina menin seuran kentälle ja treenasin Rockylla laukanvaihtoja, Kertulla vain rentoutta :)
Tänään Sanna palasi hetkeksi Suomeen ja nyt varattu muutamat treenit tälle viikolle! Teimme tänään hevosten kanssa koulua, kirjoitan enemmän huomenissa :)